Helteinen heinäkuu

Viikon ensimmäinen ja viimeinen päivä töitä, kun taas loppuviikon vietän toivottavasti aurinkoisia lomapäiviä. Ikkunasta ulos katsellessani toivoisin olevani tällä hetkellä aivan jossain muualla kuin istumassa huonossa asennossa tietokoneen edessä kylmän toimistohuoneen viileydessä. Työhuoneeni on kesällä kylmä ja talvella jäätävä. Vieläkin muistan ne muutamat päivät, kun istuin tällä samalla tuolilla ylläni kaulahuivi ja mukavan lämmin untuvatakki. Kesällä ei ilman villatakkia työhuoneessani pärjää! Joidenkin mielestä kesällä viileän kylmä toimistohuone olisi unelmien täyttymys, mutta tällainen vilukissa toivoisi enemmän helleaaltoa myös sisälle. Kauhun sekaisin tuntein mietin tulevaa talvea. Suomen kesä kun on aivan liian lyhyt, ainakin näin pohjoisemmassa Suomessa.

Lomapäivät ovat hiipineet ohitseni todella nopeaa. Alkukesän lista asioista, joita haluan kokea ja tehdä kesän aikana on yhä pitkä, ja kohta lomat ovat ohi ja uuden työpaikan tuulet vievät minut ainakin vuodeksi mennessään.

Rakastan aurinkoa, lukemista ja merta. Vanhemmillani on mökki Kalajoella, jossa vietän aivan liian vähän aikaa. Toiveissani olikin, että olisin tänä kesänä pystynyt viettämään siellä enemmänkin aikaa pyöräillen päivittäin hiekkarannalle ottamaan aurinkoa ja lukemaan kivoja ja hauskoja chick lit-kirjoja. Ehkä vielä joku päivä olisi niin lämmintä, että saisin listastani pois edes yhden kohdan...

Ihanaa juhannusta!

Maaginen ikä

Naurattaa.

Yhden nuoren tytön blogissa unelmoitiin perheestä, miehestä ja unelmien kodista. Hellyttävää ja kaunista ajatella, että sukupolvesta toiseen yhä unelmoidaan prinsessa-satujen onnellisista lopuista. Mikä tässä blogi-kirjoituksessa minut sai hämilleni oli se, että kaiken tämän pitäisi tapahtua ennen maagista ikää. 15-vuotiaalle nuorelle tytölle maaginen ikä on 25. Itselläni tätä ikävuotta on koettu puoli vuotta ja samat puoli vuotta vielä edessäpäin. Tunnenko itsessäni maagisen iän hohtoa? Mikä edes tekee 25-vuotiaan elämästä maagisen? Huomasin itsessäni suorittajan taas nostavan pienen päänsä pintaan ja ajattelevani pitäisikö minulla jo olla kainalopaikka, lapsia ja upea koti?

Vuodet menevät nopeaa opiskellessa ja aikuistuessa. Jos tavoitteena olisi saada perhe, upea mies ja kahden kerroksen unelmakoti, joka muistuttaisi sisustuslehtien mallikoteja, samalla kun suorittaisi opiskeluja, viettäisi kaveri-iltoja ja nauttisi kesistä ja jäätelöstä, niin kiire tulee nuorilla neitokaisilla!

En ole myöskään huomannut tässä iässä mitään taianomaista kuin viime vuotisessa iässä tai sitä edeltävässäkään. Vuosien aikana, tottakai, oppii tuntemaan itsensä ja löytämään uusia asioita, mistä unelmoida ja mitä pelätä, joten enemmän ajattelenkin, että jokaisessa iässä on aina jotain pientä hohtoa...
En ole tainnut ikinä miettiä maagista ikää, mutta sen sijaan, mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän luon kauhukuvia "pelottavasta iästä". Minulle tämä ikä on 45. Tähän ikään mennessä toivoisin, että olisin saavuttanut hyvän aseman työssäni, saanut perheen ja omakotitalon. Tässä iässä olen kuitenkin jo oppinut sen, ettei mikään tule "mulle- heti-nyt"-periaatteella, vaan unelmat saavutetaan askel kerrallaan vuosi toisensa jälkeen. Nyt, 25-vuotiaana minulla on unelmamies ja mukava kainalo, johon voi pujahtaa ahdistavien elokuvien aikana sekä rivitalossa asunto, joka nyt ei vielä vastaa unelmakotiani, mutta on ihana askel unelmaa kohti.  Kyllähän minäkin tämän 15-vuotiaan lailla katselen ihania sisustuskuvia, mutta jo nyt sen tiedän, että kaikki maailman aika ja raha ei riitä näiden kuvien toteuttamiseen. Mutta unelmissa on aina ihana elää <3

Eat, Pray, Love

Tätä kirjaa suosittelen. Ei mitään yltiöromantiikkaa, vaan syvällistä ja kaunista tekstiä elämän viisauksista...

Valkolakkeja

Oli vuosi 2005 ja lämmin, aurinkoinen lauantaiaamu. Heräsin auringonpaisteeseen sekä kiiruhtaviin askeleihin huoneeni oven takana. Seuraavina kahtena päivänä juhlittiin vastavalmistunutta ylioppilasta - minua. Lapsena halusin aina olla tapahtumien keskipisteenä ja yhä äitini jaksaa muistella iltoja, jolloin olin vieraiden edessä vetänyt monenlaista showta, enkä ollut antanut kenenkään hiiskahtaa sanaakaan. Olen usein miettinyt, minne tuo innokas esiintyjä on kadonnut. Esiintymiseen palo on yhä säilynyt, ja nautin olla lavalla ja pitää hauskaa. Tietty epävarmuus on kuitenkin saavuttanut minut vuosien varrella, enkä tunne kulkevani tällaisissa juhlissa mukavuusalueellani, missä juhlittavana olen minä itse. Uskon, että yksi osa epävarmuuden kasvuun on se, että vuosien aikana tai aikuistuessa, tullaan yhä enemmän tietoiseksi omista taidoistaan, kyvyistään ja...ulkonäöstään. Vielä kun omaa erittäin lahjakkaan kyvyn olla kyyninen ja ankara itselleen, niin epävarmuuden lisääntyminen on taattu! 

Ylioppilasjuhlat olivat kuitenkin mukavat, vaikka kaikki utelut tulevasta opiskelupaikastani ja kysymykset " Mikä sinusta isona tulee", ahdistivat. En ole oikeastaan vieläkään varma, mikä minusta isona tulee. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä pidän elämäntavasta, joka vie koko ajan eteenpäin urallasi suuntaan tai toiseen. 

Sinä viikonloppuna aurinko paistoi koko viikonlopun ja lämmintä riitti jopa niin paljon, että osa vieraista siirtyi tungoksesta ulos nauttimaan kesästä.  Paljon mukavia muistoja jäi juhlista ja olen hyvin kiitollinen vanhemmilleni ja muille sukulaisille, jotka järjestivät minulle kyseisen juhlan. Seuraava juhla häämöttää parin kuukauden päästä edessäni  ja olen jo käymässä tiukkaa kamppailua minuuteni kanssa. Huomion keskipisteenä on niin uuvuttavaa ja raskasta olla!

Ylityövapaat tuli pidettyä. Viikon aikana uuden ulkoisen kuoren saivat tuulikaappi, takka, vessan kaapinovet sekä puulaatikko. Myös takapihalle saimme pystytettyä kiikun ja muutenkin takapiha sai uutta ilmettä; poistin isot pensaat, joista edelliset asukkaat olivat ahtaneet takapihan täyteen ja jotka tukkivat jalkakäytävät ja vaikeuttivat nurmikonleikkuuta. Tykkään modernista ja selkeästi ilmeestä niin sisällä kuin ulkona.

Ilokseni voin todeta, että lomakammassani ei ole enää jäljellä kuin viisi piikkiä. Viiden päivän jälkeen aloitan jakson, jolloin työssäni näytän enää nenääni kerran viikossa. Uudet kesälomasuunnitelmat pikku hiljaa muodostuvat mielessäni: paljon kirjoja, aurinkoa, golfaamista, pyöräilyä, käsitöitä, makuuhuoneen remonttia ja paljon,paljon muuta. Ensimmäisellä lomaviikolla suunnitelmissa siippani kanssa on lähteä kesälomareissulle Tampereelle. Matka jännittää jo nyt, sillä käymme harvoin yhdessä reissussa. Sitä se keikkalijoiden elämä on, viikonloput reissaillaan bändiemme kanssa - vaikkakin tuntuu, että meidän bändi viettää enemmän "lomaviikonloppuja" kuin keikkailee...

Pysähtyä

Kesäloma

Kolmas lomapäivä alkoi auringonpaisteella ja maitokahvilla. Lomaa olisi ensi viikon maanantaihin asti. Tai ei nämä mitään lomapäiviä varsinaisesti ole, vaan ylityövapaita. Uuden työpaikan myötä ilmaantui suuri määrä ylityötunteja ja vuosilomapäiviä nykyisestä työpaikasta, jotka on tavoitteena pitää heinäkuun loppuun mennessä. Tämähän tarkoittaa sitä, että töihin ilmaannun ainoastaan yhtenä päivänä viikosta. Tuntuu oudolta viettää niin paljon aikaa lomaillessa! Jo 13-vuotiaasta lähtien olen kesälomat viettänyt ainakin osaksi kesätöissä ja opiskeluiässä en paljon kesälomista tiennyt. Useana kesänä olin kateellinen joillekin opiskelukavereille, jotka viettivät kesälomaa opintotuen turvin nauttien helteisistä päivistä Ainolanpuiston nurmikolla lukien kirjoja ja istuen Keltaisen Aitan terassilla kylmiä juomia nauttien. Suorittajana en osannut kuvitellakaan viettäväni kesää yhtä ankeasti kuin lukuvuosina ilman palkkaa! Viime kesänä ainoan kesäloman vietin viikon verran Rodoksella. Viikko oli uskomaton kaikessa kuumuudessaan, sähläilyssään ja nautiskelemisessaan! 

Ensimmäiset lomapäivät olen käyttänyt varsin hyödyksi tekemällä pihatöitä, maalaamalla tuulikaapin, siivoamalla kaappeja ja pyöräilemällä. Ja lomapäiviä on käytetty vasta kaksi! Aamulla mietin ylpeänä, kuinka aikaisin olen joka aamu jaksanut herätä ja kuinka paljon olen saanut tehtyä verrattuna niihin päiviin ja iltoihin, kun olen ollut töissä. Tänään annoin itselleni luvan nukkua pitempään ja jätin tahallani kännykän olohuoneeseen. Useana aamuna on tahtonut käydä niin, että herätessä kesken unien, olen väkisin halunnut katsoa kelloa, ja sen jälkeen unen tarve on kadonnut. Voi, mikä ihanuus oli herätä pitkien yöunien jälkeen virkeänä ja valmiina aloittamaan päivän työt - ja vielä hymy huulilla! Tänä päivänä on luvassa vielä kerran eteisen maalausta, imurointia ja pyykkien pesua! Tehopäiviä lisää! Lisää aurinkoa ja tervetuloa helle!!! :)